Minäminä

Ensi vuonna alkaa erikoistuminen, vaihtoehtoja on liiketalouteen, tuotantoprosesseihin tai bioelintarvikeprosesseihin suuntautuminen. Hankala päätös, liiketalous olisi varmaan työllistymisen kannalta järkevin, tuotantoprosessit kiinnostaisi eniten, mutta bioelintarvikkeisiin päädyin.

Liiketalouteen ei vain kiinostukseni, ymmärrykseni ja kroppani sovellu. Tuotantopuolen osaajana, en yltäisi sille osaamisen tasolle, jolla voisin mennä opastamaan ikänsä tilalla työskennelleitä. Eli jäljelle jää vain yksi mahdollisuus.

Tuossa jo mietin, että sitten voisi täydentää erikoistumista prosessipuolen inssin tutkintoon. No, jos nyt yrittäisi ensin tämän agrologin saada suoritettua. Nyt näyttää opiskelu menevän kalliiksi, työlääksi ja hankalaksi järjestää, kun lähiopetusta näyttäisi kertyvän melkei kaikille viikoille kevätlukukaudella. No kolme perusopintojen kurssia voisin jättää roikkumaan ja suorittaa ne sitten joskus tulevaisuudessa. Mutta katson sitä sitten, kun se on ajankohtaista.

Ensi vuonna pitäisi myös saada suoritettua erikoistumisharjoittelu ja etsiä päättötyön aihe ja naputella se kasaan. Toivottavasti matkalta löytyy myös uusi työ!

Näihin tunnelmiin päättyy Minäminä plogini tältä erää!!!!

Vähän varauksella aloitin opiskelun, koska tosiaan ei koulumenestykseni ole ollut mikään paras mahdollinen. Vaikka aikuis aikaiset opintoni olenkin kunnialla suorittanut, on takaraivooni iskostunut ajatus ettei ÄÖ:ni riitä korkeampaan opinahjoon.

Oli siis motivoivaa saada ensimmäiset kurssit kunnialla suoritettua ja huomata, että ehkä onkin mahdollisuus saada AMK agrologin paperit kouraan joku päivä. Opintojen edetessä on myös ruvennut vaatimaan itseltään parempia suorituksia.

Toisaalta ollut myös turhauttavaa huomata, kuinka paljon opittuja asioita vaan hukkuu tästä tuulitunnelista.  Miten on mahdollista, että aina vaan saa hakata päätä seinään samojen matikan laskujen kanssa. Tai miten jo kolmatta kertaa opettelee naudan ruuansulatusta ja miettii, että nämä kyllä jo pitäisi muistaa.  Mutta ehkä on vaan hyväksyttävä se, ettei mikään koulu tee minusta kävelevää tietosanakirjaa. Mutta opimpahan ymmärtämään kokonaisuuksia paremmin ja nippelitiedonkin löydän jos sitä satun tarvitsemaan.

Omalla kohdallani opiskelu vaatii lähes kaiken vapaa-ajan. Koska työpäiväni koostuu kahdesta osasta, voin tehdä koulutehtäviäni päivällä rauhassa ja onneksi niin. Koska vaadin täydellisen rauhan pystyäkseni keskittymään ja saadakseni jotain aikaiseksi. Ihailen niitä, jotka pystyvät vielä hoitamaan lapset ja harrastamaan siinä ohessa.

Normaali päiväni on seuraavanlainen:

Klo 6.00-10.00 töissä

Klo 11.00-15.00 lenkki+koulutehtäviä

Klo 16.00-20.00 töissä

Tähän kun lisää 2h työmatkoja ja 7h unta, ei hirveästi ole vapaa-ajan ongelmia! 😆 Onneksi on motivaatiota vielä jäljellä ja toivotaan että sitä riittää loppuun saakka!

Kolulla on lähiviikko, noin kerran kuukaudessa. Koulumatkaa kertyy noin 230km, joten viikko tulee asuttua koululla. Näillä viikoilla on hyvä tehdä etätehtäviä, kun jaksaa valvoa ja pystyy tekemään tehtävää yhtäjaksoisesti pidempään.

Parasta opiskelussa on juuri lähiviikot. Se on hyvää vaihtelua työlle ja katkaisee hyvin työjaksot. Myös mukavat ihmiset luokalla tekee kouluviikoista erityisen hauskoja! Ehkä juuri vaihtelu saa jaksamaan työmäärän väsymättä!

Mitäpä eläintenhoitajaksi valmistumisen jälkeen?

No melkein heti aloitin uudet opinnot, edelleen kuitenkin samaa alaa eli karjatalouden ammattitutkinnon suorittamisen. Koska hyppäsin aivan uuteen ammattiin, oli tämä järkevä siirto. Millään ei kaikkea oppimaansa pysty omaksumaan, joten ammattitutkinnon suorittaminen täydensi jo oppimaani.

Töissä olen viihtynyt hyvin, päivät ovat erilaisia ja eläimet hyviä työkavereita. Siitäkin huolimatta, että vastuun määrä ja palkka eivät kohtaa.

Mutta koska elän 10 vuotta per ammatti sykleissä, piti vielä yksi koulu aloittaa. Jotta olisi edes teoriassa mahdollisuus työllistyä toiselle alalle. Tosin, jos 40 vuotias nainen on vanha työmarkkinoille, niin voi jäädä haaveeksi.

Mietin pitkään mikä se olisi ja yritinkin sosiaalialan kouluun pariin otteeseen. Se ei kuitenkaan puuttuvan työkokemukseni takia tärpännyt, joten päätin etten mene merta edemmäs. Vaan päätin hakea opiskelemaan agrologiksi. Minä joka vihaan teorian opiskelua ja olen sitä mieltä, että kaiken tarvittavan voi tiivistää kahteen lauseeseen. Ehkä oli myös tarve haastaa itsensä!

Omaksi yllätykseksi tulin valituksi ja nyt tutkintokin edennyt yli puolen välin!

Olipa hauska avata vanha blogi ja lukea sen tekstejä. Näin se on kulunut 10 vuotta lomittajan töitä tehden ja hyvin olen viihtynyt.

Ei ollut kovinkaan vaikeaa sopeutua uuteen täysin erilaiseen työhön. Tosin matkan varrella käynyt myös ilmi, etten ole mikään harvinaisuus tässä muutoksessa parturikampaajasta lomittajaksi. Olen näihin yhdistelmiin törmännyt useampiin henkilökohtaisesti ja lukemissani lomittajia koskevissa lehtijutuissa. Liekö syynä vaihtelun halu, vai mahdollisuus työllistää itsensä näillä ammateilla syrjäisemmilläkin seuduilla. Itsekkin pitänyt saksikäteen tuntumaa yllä kynimällä läheisiä. Ja jopa välillä leikitellyt ajatuksella, että ryhtyisi jälleen yrittäjäksi nimikkeellä leikkaava lomittaja.

Mutta näin se on jälleen sanainen arkku avattu ja tästä jatkuu seuraavalla kerralla……